Lähdin vielä käymään mökillä, jonne tein piirakan. Piirakan tein kartonkivuokaan, jottei tarvitse lasivuokia kuljettaa paikasta toiseen. Mustikka-aikaan täytyy aina tehdä mustikkapullaa, mustikkapiirakkaa kermaviilitäytteellä ja mustikkakukkoa. Nyt olen pullat ja piirakan tehnyt.
Tämän piirakan tein gluteenittomana. Lisäsin taikinaan kardemummaa joka toi mielestäni hyvän maun pohjaan.
Pohja
100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vaaleaa glut.jauhoseosta
1 dl karkeaa glut.jauhoseosta
½ dl maissijauhoja
1 tl kardemummaa
Täyte
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mustikoita
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja vähän reunoille (halk. n.20 cm). Sekoita täytteen aineet keskenään. Lisää mustikat pohjan päälle ja kaada kermaviiliseos päälle. Paista 200 asteessa 20-25 min.
Kartonkivuoka oli sen verran pienempi että taikinaa jäi vähän yli. Tein sitten tällaisen maistelupiirakan pieneen lasivuokaan. Laitoin täytteeseen myös muutaman vadelman.